29/12/2013

Joulu

Oon tainnut olla tosi kiltti, kun joulupukki toi vaan kivoja lahjoja ja osa oli myös niitä toivottuja. :) Kånken, virkkauskirja ja Mac:n fluidline -rajausväri olivat oikein toivottuja. Kånkeniakin olin kuolannut vaikka kuinka kauan, mutten pihiys-päissäni ollut antanut itselleni lupaa ostaa sitä.
Parhaisiin yllärilahjoihin lukeutu L'occitanen suihkugeeli ja kosteusvoide sekä Espritin sormikkaat, jotka pelittävät kosketusnäytön kanssa. Ei enää nenällä puhelimeen vastaamista! :D


Oli muuten ensimmäinen joulu, kun en saanut lahjaksi suklaata. Menee ton ruokavalion piikkiin, kun kaikki luulee, etten voi syödä sitä...

Oltiin joulu mökillä, joten oli ihanan tunnelmallista, vaikkei lunta ollutkaan maassa. Muutenkin oli kiva käydä, kun ihan liian harvoin sinnekin ehtii.

Nyt ollaan jo palattu harmaaseen Lahteen ja nautitaan vielä viikon kestävästä joululomasta. :)

21/12/2013

Stressiä pukkaa

Luulin, että mulla olis enemmän aikaa omiin hommiin harjottelun loputtua, mut ei. Pahemmaks on vaan mennyt. Viime viikollakin olin koulussa n. 45 tuntia...
Opinnäytetyö pitäis saada suunniteltua ja häätkin rupee jo jännittämään oikeesti.
Oppari on sikäli hyvällä mallilla, että oon jo tehny aika paljon ajatustyötä ja jonkun verran luonnoksia ja muita töherryksiä.

Häissä sit stressaa ja jännittää kaikki nekin asiat, joka on hyvällä mallilla ja hoidettu. Luulen kyllä, että tää on aika normaalia. Mielummin panikoin nyt, kun häitä edeltävänä iltana.
Miehenkin sormus on kaiverrusta vaille valmis. Tuli kyl hieno, vaikka ite sanonki. :)

Mun kolttu on edelleen ompelijalla. Kävin kertaalleen sovittamassa sitä ja muuten olikin tosi hyvä, mutta yhdet kavennukset se oli ottanu väärästä paikasta. Loppiaisen jälkeen pääsen sit seuraavan kerran sovittamaan. Sais sillon olla hyvä, niin ei tarvis sitäkään sitte enää miettiä.

Hääkampausta on tullut mietittyä tosi paljon viime päivinä. Oon päättänyt, että hiukset ei jää auki, mutta siinä se sit oikeastaan olikin. Haluan myös, että kampaus sopii pukuun, mutta yhtään en sit tiedä mikä siihen sopisi. :D




Nyt kun katselen näitä kuvia, niin tuntuis siltä, että jotain ilmavaa nutturasäkkärää olis haussa. :D Kaikki kuvat pinterestistä, en löytänyt minkään kuvan alkuperäistä lähdettä.

Kampaamoitakin olen googlettanut siinä määrin, että Helsingin keskustan tuntumasta tuskin löytyy paikkaa, jonka nettisivuilla en olisi käynyt. Suurin osa kampaamoista oli semmosta massaa, mutta Pinkki Paplari jäi heti mieleen kiinnostavimpana vaihtoehtona.


"Pinkki Paplari tarjoaa hius- ja meikkipalveluja hyvällä fiiliksellä persoonallisessa liikkeessämme Taka-Töölössä. Olemme rohkeita tekemään uutta tyyliin kuin tyyliin ja rakastamme työtämme palavasti! Musiikki soi meillä levyltä ilman mainoksia tai muuta jorinaa."

Nettisivut ovat tällä hetkellä työn alla, mutta facebookista löytyy paljon ihania kuvia kampauksista!
Mitään fiftarihenkistä hääkampausta en itselleni halua ihan jo siitäkin syystä, että sellainen ei sopisi hääpukuuni. Punnitsen nyt vielä joulun yli vaihtoehtoja, mutta todennäköisesti soitan Pinkki Paplariin ja marssin suunnittelusessioon inspiskuvien kanssa. Saavat sitten kertoa omat mielipiteensä esimerkiksi siitä, millainen kampaus mulle ylipäätään sopii. :)

28/11/2013

Uusi ulkoasu!

Sain tänkin viimein tehtyä loppuun asti, jee!
Jos jotkut linkit tms. ei toimi, niin olis tosi kiva jos kertoisitte. :) Koitin kattoa tarkkaan, mutta tuntuu että aina jotain jää huomaamatta.
Oon ehkä liian tehokas tähän olotilaani nähden...

Harjottelu on vihdoin ohi!

Ei enää matkustamista! Oon niin iloinen! :) Vaikkakin viimesen kerran olin harjottelussa perjantaina, koska koko tän viikon oon ollut vuoteen omana. Nokasta valuu räkää taas yli oman tarpeen...

Kävin tänään koulussa kuuntelemassa uuden työn tehtävänannon, vaikka olo oli aamulla ihan kamala. (Tyhmää, tiedän.) Ennakkoon tiesin, että luvassa on asiakastyö eli käytännössä ihan mitä tahansa. Jännitti, et mitäs jos sieltä tulee joku tosi ihnottava juttu, mut ei. Kerranki kävi hyvä tuuri. Mulle jaettiin iso vaaleanpunainen safiiri ja pääsen tekemään keltakultaisen sormuksen kruunuistukalla. Oon oikeestaan aika innoissani! (Vaikka hävikin määrä taas vähän pelottaa, kun harjottelussa se purujen kerääminen ei ollu niin tarkkaa.)

Samantapainen sormus tuli tehtyä jo viime keväänä näyttötyönä.


19/11/2013

Milläköhän saisin aikaseks kirjotella tänne jotain? Arkisin oon tosi väsyny harjottelun takia ja viikonloput menee hurjan nopeesti. Ainoastaa nörtteily-rintamalla tapahtuu mitään mielenkiintosta. Huomenna meen katsomaan Catching Firen siskon kanssa ja lauantaina Yle näyttää Doctor Who:n 50-vuotis juhlajakson (50th anniversary special, miten se nyt sit suomennetaan...). Tuon Doctor Who:n aiheuttamien feelssien takia en oo pystynyt innostumaan catching firestä ollenkaan, mut eiköhän huominen korjaa tilanteen. :)

26/10/2013

Työharjotteluhommia

Taitaa olla hyvä taktiikka tämä pari kertaa kuukaudessa kirjoittaminen, kun taas oon saanut pari lukijaa lisää. Tervetuloa! :)

Aika suureksi osaksi blogin hiljaiselo johtuu työharjoittelusta. Joudun kulkemaan junalla ja päivittäiseksi matkustusajaksi kertyy vajaat neljä tuntia. Ei mitään järkeä. Nelisen viikkoa vielä pitäis jaksaa...

Kovin paljoa en oo kuvaillut tekemisiäni, mutta tässä nyt pari kuvaa. Ensimmäisellä viikolla siistin ja patinoin ylemmässä kuvassa olevat hopeiset valut. Alemmassa onkin sit varsinainen blingi valkokultaa ja timskuja. Siistin naarmut pois, kiillotin ja rodinoin. Ja pakko tota oli vähän omassakin sormessa ihailla. :D




Jos harjotteluun reissaamisesta pitää jotain hyvää keksiä, niin mulla on ollut aikaa lukea. En tajua miten en oo pitkään aikaan läytäny sille aikaa, kun kuitenkin nautin siitä niin paljon. Harjottelun aikana oon lukenu uudestaan Catching fire:n ja Hobitin ja just alotin Game of Thronesia. :)

Pakko tehdä jotain tälle ulkoasulle, en jaksa katella tätä enää yhtään...

09/10/2013

Haasteet

Okei, eli haasteiden kimppuun. Säännöt oli jotakuinkin sellaiset, että ensin kerrotaan 11 asiaa itsestään, sitten vastataan muiden kysymyksiin ja keksitään 11 uutta kysymystä seuraaville haastettaville. Mä jätän suosiolla tuon viimeisen kohdan kokonaan tekemättä, koska rehellisyyden nimissä on kerrottava, etten seuraa ainuttakaan hääblogia. Oikeastaan mun bloginikaan ei ole hääblogi, siitä on vaan tullut jonkin verran puhuttua.(Tai en ainakaan koe, että tää olisi...)

Asiaan.
Omat faktat:
1. Oon tällä hetkellä aika kyllästynyt hääsuunnitteluun.
2. En oo käyny kampaajalla vuosiin.
3. Vihaan kesää ja rakastan syksyä ja talvea.
4. Oon vähän aikaa sitten päässyt taas fangirl-modeen.
5. Tom Hiddleston, Matt Smith ja Benedict Cumberbatch pilaa mun elämän (ja Jensen Ackles ehkä kans vähän).
6. Valmistun kultaseppäartesaaniksi ensi keväänä.
7. En tiedä mikä musta tulee isona. (Vinkkejä otetaan vastaan.)
8. Rakastan Photoshoppia...
9. ... ja html - css juttuja! Uus ulkoasukin on työn alla tälle blogille.
10. Oon vähän nörtti.
11. Haluaisin muuttaa takas pk-seudulle.


1. Minkä asian teitte ensimmäiseksi kun aloitte järjestämään häitä?
- Varattiin juhlapaikka.
2. Kuinka pitkä kihlausaika?
- Vajaa 2 vuotta.
3. Odotatko polttareita innolla jos sellaiset on tulossa?
- Kyllä!
4. Tuleeko sinulle jotain uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua. Jos tulee, mitä?
- Taitaa tulla, vaikken oo suunnitellu asiaa. Puku on uusi, vanha ja lainattu lienee äidin helmet (jos laitan ne)... Kengissä on sininen raita?
5. Meinaatteko tanssia häävalssin vai tanssin? Minkä kappaleen?
- Valssi. Henkien kätkemästä yks biisi.
6. Onko miehesi osallistunut häiden järjestämiseen?
- On osallistunut. Oikeastaan kaikki mietitty yhdessä.
7. Onko häitä järjestäessä tullut isoja yllätyksiä?
- Se, että haluamassamme kirkossa järjestetään vihmisiä vain joka kk ensimmäinen lauantai tms.
8. Onko vieraslistan laatiminen ollut helppoa? Jos ei, miksi?
- Aika helppoa oli omalta osaltani.
9. Missä vietätte hääyön?
- Hotellissa.
10. Onko miehesi osallistunut hääpuvun valintaan/nähnyt puvun ennen häitä?
- Ei ja ei.
11. Mikä on fiiliksesi JUURI NYT häiden järjestämisen suhteen?
- Ei huvittais yhtään.

1. Missä tapasitte tulevan aviomihen kanssa?
- Ekan kerran yhteisen kaverin autotallissa.
2. Millainen kosinta?
- En kerro ;)
3. Mikä on mielestäsi parisuhteessa vaikeinta?
- Olla kiukuttelematta, kun on pitkän päivän jälkeen ruokakaupassa talvivaatteet päällä hiestä märkänä, nälkäisenä ja selkäkipuisena.
4. Suurin ongelma hääsuunnittelussa (tähän asti)?
- Varmaanki se, etten välillä oo tiennyt mitä haluan.
5. Mitä toivotte häälahjaksi?
- Rahaa matkaa varten.
6. Kuvaile häitänne viidellä sanalla?
- Vuoden isoimmat ja parhaimmat bileet.
7. Otatko miehesi sukunimen? Ottaako miehesi sinun? Yhdistelmä? Miksi?
- Ei mitään hajua. :D Mies ei ainakaan ota mun nimee ja yhdistelmä on pois laskuista.
8. Lapselliset vai lapsettomat häät?
- Lapselliset. (Varmaan silläkin tapaa, mitä tässä ei tarkoiteta. :D)
9. Teemavärinne ja miksi valitsitte ne?
- Ei oo teemavärejä.
10. Osallistuuko sulho hääsuunnitteluihin? Miten?
- Jep, vähän kaikkeen.
11. Mitä odotat kaasoltasi?
- Odotan, että sillä on tarjota nenäliinoja ja puuteria sillon kun tarvitsen. Tehtäviin kuuluu myös mun rauhoittelua ja toteuttamiskelvottomien ideoiden kuuntelua.

1.Miksi valitsitte häillenne kyseisen ajankohdan?
- Koska halutaan naimisiin ja talvi on kivaa.
2. Onko häillänne teemaa, ja jos on niin miksi juuri se?
- Ei oo mitään sen kummempaa teemaa, mennään naimisiin.
3. Mikä kappale kuvaa suhdettanne?
- En kyllä tiedä. :D
4. Mikä on puolisossasi parasta?
- Mua tasapainottava olemus.
5. Annatteko vieraille jotain muistoa häistänne?
- Aina ne kai jotain koristeita tms. pöllii? :D Mutta siis, ei varata niille karkkia/saippuaa/viiniä/mitään.
6. Millainen on häidenne budjetti?
- Opiskelija
7. Mitä häissänne on pääruokana?
- En tiedä, kaikki ruokaan liittyvä on miehen vastuulla.
8. Jos teistä tehtäisiin elokuva, millainen se olisi?
- Varmaan aika tylsä ja välillä mä olisin ärsyttävä.
9. Onko teillä yhteisiä harrastuksia, ja mitä?
- Katotaan sarjoja ja ihkutetaan! :)
10. Mikä on tärkein tekijä häidenne onnistumiselle?
- Kummatkin on terveenä paikalla.
11. Miksi aloit kirjoittaa hääblogia?
- Täähän siis ei oo hääblogi, kirjottelen mitä millonki. (Tai niin ku viime aikoina, en mitään.)
12. Mitä avioliitto sinulle/teille merkitsee?
- Rakkaus ja juridiset jutut.

Vastauksista päätellen oon taas semmosessa mielentilassa, ettei pitäis kirjottaa yhtään mitään. En jaksanu pohtii sen enempää, vaan kirjotin sen mikä ensimmäisenä tuli mieleen. Mut velvollisuuden hoidettu! Kiitos ja anteeksi. :)

08/10/2013

Haasteita!

Oon vielä hengissä ei hätää! :D Tässä on ollu nyt vähän kiireitä, mm. työharjottelun alkaminen, joka tarkoittaa joka päivä reissaamista Lahden ja Helsingin välillä. Ei oo mun lempparijuttu.

Ilokseni huomasin, että oon saanut haasteita ihan kolmin kappalein. Kiitos haastaneille! Lupaan vastata heti, kun pääsen oikean koneen ääreen ilman kiirettä. :) Voisin muutenkin etsiä aikaa kirjotteluun, ettei tää ihan kuole.

(Ja anteeksi minipostaus, nyt lähen juoksee junaan.)

16/09/2013

Koulujuttuja




















Koulussa oli taas koko päivä 3D-mallinnusta ja vääntäsin tälläsen. Muutama kohta tossa on vähän keturallaan, mutta enpä kerro mitkä. :D Näitä varmaan tulee vielä lisää ja hienompia, mutta oon tähän niin tyytyväinen, että ansaitsee oman postauksen.

15/09/2013

Pole Art 2013

Eilinen Pole Art oli huikee kokemus! En oikeen osaa edes kuvailla kuinka hyvällä fiiliksellä oon ollu koko eilisen ja tämän päivän.

Eilen olin jo aamulla ihan jännityksissäni ja tunne vaan voimistu klo kuutta kohden, vaikka mulla oli vähän liikaakin ohjelmaa päivälle. Varttia vaille 6 istuttiin jo Savoyssa odottamassa esitysten alkua.

Edelliset kaksi Pole artia oon katsonut live streamina / pelkkinä videoina, enkä koskaan käsittänyt kuinka siihen esitykseen vois imeytyä. Viime sm-kisoissa sitä tunnelmaa ei oikein messukeskuksen kirkkaiden valojen alla syntynyt (yhtään vähättelemättä siellä esiintyneitä). Nyt kuitenkin osa esityksistä sai mut unohtamaan itseni ja ääh se oli niin siistiä!

Erityisesti mieleen jäi miesten sarjassa toiseksi tullut Derick Pierson, jonka esitys oli ihan mielettömän hauska. :D Toki temputkin oli huikeita.


Miesten voitto meni mielestäni aivan oikeaan osoitteeseen, Evgeny Greshiloville. Eilen meni kylmät väreet ja niin meni nytkin, kun katsoin videon uudestaan. Tällästa voisin katella vaikka kuinka kauan.


Oona sijoittui naisten sarjan toiseksi. Esitys ei vetänyt mua mukaansa samalla tavalla kuin Greshilov tai Pierson, mutta osasyyksi lasken kyllä sen, että mulla oli tosi kovat odotukset Oonan esityksestä.


Naisten sarjan voiton vei Heidi Coker. Ihanan pehmeet liikkeet ja hurjat combot saivat mut heti puolelleen ja olin niin lumoutunut, etten osannu edes taputtaa.


Pian esitysten jälkeen oli palkintojenjako, joka ainakin juontajia näytti jännittävän valtavasti. :) Varsinkin Heidi näytti tosi yllättyneeltä voitostaan. Tajusin kaivaa oman puhelimenikin esille ja napsasta kuvan.


Palkintojenjaon jälkeen lähdettiin ostamaan vähän iltapalaa ja suunnattiin jatkobileisiin Bläkiin. Oli mukava jutella vielä illan esityksistä ja vähän muustakin, vaikkei meno muuten ollutkaan ihmeellistä. :)
Videot kaikista esityksistä löytyy täältä.

Huomaan, etten oo kovin kummonen esitysten kommentoija tai fiilisten ilmaisija. Poimin sitten myöhemmin uuteen postaukseen lempparit, kun oon selvinny tästä innostuksen ja valvomisen jälkitilasta. :)
Vuoden päästä on pakko päästä Tukholmaan!

05/09/2013

Uusi koti!

Muutto on ohi ja tietokone on vihdoin saatu asennettua! Rakastan tätä uutta asuntoa jo nyt, vaikka tavarat hakevat vielä omaa paikkaansa, eikä tauluja saada vielä vähään aikaan seinälle.

Rakastan rannan lähellä asumista. Kaikista ikkunoista näkyy vettä, ei mahdottomasti, mutta näkyy kuitenkin. Eilinen iltalenkki tehtiin hämärällä rannassa. Oli ihanan hiljaista ja kaunista. Sain jopa muutaman onnistuneen kuvan puhelimen kameralla.


Muutto ei tietenkään aivan kivuttomasti mennyt, mutta mitään suuria ongelmia ei onneksi kohdattu. Kaikki huonekalut mahtuvat sinne mihin suunniteltiinkin. Ikeaankin tulee edullinen reissu, kun tarvitaan vain yks kapee kirjahylly. :)

En voi sanoo, että kirpparipöytä olis ollut menestys, mutta ollaan jo 50€ voitolla pöytämaksun jälkeen ja ennen kaikkea ollaan päästy tosi monesta meille tarpeettomasta tavarasta eroon. :) Eilen vein sinne vielä muutaman vaatteen lisää, toivottavasti nekin pääsevät uuteen kotiin. (Ja jos joku lukijoista on Lahessa, niin mainostetaan nyt Cetorin pöytää nro. 7)

27/08/2013

Muutto lähestyy!

Viimeinen viikko tässä asunnossa on alkanut vauhdilla. Muuttolaatikot toimitetaan meille vasta huomenna, mutta pientä hommaa riittää oikein hyvin ilman niitäkin. Sunnuntaina meni lähes koko päivä kirpparille menevien tavaroiden hinnottelemiseen. Hinnotteluun pitää käyttää niiden omia hintalappuja, joita on nyt mennyt n. 200kpl. Varmasti pakatessa löytyy vielä jonkin verran lisää myytävää. (Ja mä kun mietin, että kannattaako sitä pöytää ees varata, kun eihän meil sen vertaa oo myytävää...)

Tänään koulun jälkeen juoksenki sit kaupungilla palautamassa vanhoja lääkkeitä apteekkiin ja kirjoja kirjastoon, haen osotemuutoskortteja ja mitähän muuta vielä... Kotona otan tangon jo alas ja sohvanpäällinen lähtee pesuun. Ikkunatkin pitäis jossain välissä pestä ja pakastin sulattaa.

Huomenna onki täys rähinä päällä heti aamusta, kun muuttolaatikot toimitetaan. Ahdistaa vähän, kun seuraavan kerran ehdin kunnolla hengähtää tasan viikon päästä, kun laatikot haetaan pois. Missä välissä oikeen ehin olla koneella? (Tää oikeesti on mun suurimpia huolia muuttoon liittyen... :D )

Tämä fiilis kun ajattelen lauantaita. Onneks meillä on kuorma-auto käytössä. :D Lähde

20/08/2013

Fodmap-ruokavalion ensimmäisiä tuloksia

Pari viikkoa sitten kerroin ravintoterapeutilla käynnistä ja uudesta fodmap-ruokavaliostani. Aluksi hirvitti, että kamalan vaikeaa tulee varmasti olemaan, varsinkin kun sitä vehnääkin on ihan joka paikassa. Ennakko-odotuksista huolimatta koko homma on sujunut hyvin, eikä mihinkään lipsumiseen ole ollut tarvetta. Koulussakin tekevät mulle "spessuruoan". Spelttijauhosta leivotut kaurakeksit ovat hillinneet makeannälkää. :)


Olossa on jo tän kahden viikon aikana tapahtunut tosi iso muutos. Maha on ollut paljon paremmassa kunnossa ja se kipuilee ehkä joka kolmas päivä, eikä silloinkaan aina kovin suuresti. Ennen erilaiset vatsanväänteet olivat jokapäiväisiä. Ruokaa söin tosi vähän, esim. siksi, että siitä tuli usein paha olo. (Mutta keliakiaa tai mitään allergiaa ei ole todettu.) Nyt oon jo muutamana päivänä jaksanut (ja pystynyt) syödä kaksi normaalin kokoista lämmintä ateriaa. Jälkeen päin ei edes ole tullut huono olo. Oon myös paljon energisempi ja muutenkin yleisolossa huomaa muutoksen paljon parempaan. (Vaikka ei ihmekään, mulla on varmaan ollut jos jonkinlaista puutostautia...)

Ruoan ja syömisen määrä kyllä myös hämmentää aika paljon. Tänään syömilläni ruoilla tulin pari kk sitten hyvin toimeen kolme päivää. Se määrä oli mun normaali niin pitkään, etten edes muista, milloin viimeks olisin syönyt näin hyvin. Tänään koulussa olin vähän järkyttynyt, kun söin täyden lautasellisen (eli saman verran kun terve vieruskaveri) maissipastaa, jauhelihakastiketta ja salaattia. Järkyttynyt, koska pitkään oon ihmetellyt, miten mua pienemmät naiset jaksaa "niin hurjia" annoksia ja nyt itse söin sellaisen, enkä edes tullut liian täyteen.

Jotenkin taas itseilmaisu tuntuu vaikeelta, joten yhteenvetona: Oon ihan hirveen ilonen ja innoissani tästä jutusta ja kiinnostus ruokaan on palaamassa hyvää vauhtia! Elämä on muuttunut paljon pienessä ajassa!

Diagnoosina mulla siis on jo kolme - neljä vuotta ollut ärtyvän suolen oireyhtymä. Fodmap-ruokavalio on varsinkin Suomessa aika uus juttu ja vastaan tosi mielelläni, jos jollain on jotain kysyttävää aiheeseen. Kohtalotovereistakin kuulen mielelläni! Kaikkiahan ei tämäkään ruokavalio auta, mutta sillä on saatu paljon hyviä tuloksia. 

Omia pöperöitä ei oo tullu kuvailtua, kaurakeksitkin pinterestistä. Jos vaikka seuraavaan ruokapostaukseen saisin kuviakin... :)

18/08/2013

Siivouspäivä

"Siivouspäivä muuttaa kaupungit isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi, joille kuka tahansa voi tuoda ylimääräiset tavaransa myytäväksi tai annettavaksi." -Siivouspäivä.com



Seuraavan kerran siivouspäivää vietetään 31.8. Tää on oiva tilaisuus päästä itselleen turhasta tavarasta eroon pienellä vaivalla ja ennen kaikkea halvalla. :) Itsekin olin jo kovaa vauhtia osallistumassa, kunnes tajusin, että juuri tuo on meidän muuttopäivä. Silloin en kyllä ihan hirveesti ehdi tehdä mitään muuttoon liittymätöntä. :/ Ylimäärästä tavaraa on kertynyt uskomattoman paljon, vaikka edellisestä muutosta on vasta vuosi.

Kamat lähtee nyt sit itsepalvelukirppikselle. Toivottavasti saan ees sen pöytävuokran takasin, mutta tärkeintähän olis päästä noista vaan eroon. Vien sitten Fidaan ne, jotka ei mee kaupaksi.

Oikeesti kyllä hirvittää tää tavaran määrä. Hyvä kuitenkin, että maltan luopua osasta. :)

14/08/2013

Vihkisormusprojekti osa II

Hui, tää on hurjaa! Mun vihki on nyt laitettu tilaukseen! Pääsen koesovittamaan runkoa jo ensi viikon perjantaina. Jännittää jo nyt, vaikka se varmasti onkin ihan mielettömän hyvä. (Siitä se jännitys ehkä johtuukin...)

Kuvia tullee sitten kun sormus on valmis ja kotiutettu. En malta odottaa!

12/08/2013

Uusi laukku!

Pitkään työn alla ollut laukku valmistui vihdoin monen mokan jälkeen! Laukun ulkopuoli on tekonahkaa ja hihnan virkaa toimittaa H&M:n alennuksesta löytynyt kaulakoru. (Tai toimitti, se tossa pamahti poikki... Pitää siis keksiä jotain kestävämpää tilalle.) Tosi sopivan kokonen koululaukuksi, kun ei tarvitse kuljettaa kirjoja ja vihkoja.






Nyt pitäis kyllä samaan syssyyn ommella jotain muutakin, kun kerran vauhtiin pääsin. :)

Inspiraation ja ohjeen sain täältä.

07/08/2013

Back to school (tomorrow)!

Se olis viimenen lomapäivä nyt. Pari viikkoa sitten mua ei yhtään innostanut koulun alkaminen, mutta nyt tuntuu, että sinne on oikeesti kiva mennä. (Saa päivärytminki kuntoon.) Välillä oli tylsää vaan lomailla, mutta toisaalta mulla ei oo moneen vuoteen ollut lomaa. Ehkä tää työttömyys tuli ihan hyvään väliin. :)

Ajattelin tehdä Mitä tein tänä kesänä -postauksen, mutta tajusin, että aika tyngäksi jää. :D Suurimman osanhan mä oon ollut vaan kotona koneella ja suunnittelemassa erinäisiä askarteluprojekteja. Siskon kotoa pois muutto tosin on aiheuttanut mullekin paljon hommaa pitkin kesää. Vanhempien kaapeista löytyi nimittäin yllättävän paljon mun tärkeitä tavaroita roinaa, jota on pitäinyt käydä läpi... Oli siellä jokunen aarrekin. :)

Haettiin kirjoja miehen veljeltä!

Mut huomenna kouluun. Tajusin tässä hyvissä ajoin, että viimesenä koulupäivänä meille annettiin tehtäväksi rintakorun suunnittelu... Tietenkään en oo muistanut koko asiaa, eli pitänee ruveta piirtelemään. Musta tuntuu jo nyt, että mulla on kamala kiire kouluhommien suhteen. Tilaustöitä on muutama jo odottelemassa ja omia projekteja sitäkin enemmän. Sitten vielä pitäis ne koulutyötkin tehdä... Taidan viettää paljon aikaa iltapajoissa tänä lukukautena.

Koulun alun lisäks huomenna jatkuu tankotunnit! Hyvä etten oo kesällä treenannu yhtään, ei varmaan inverttikään enää mee. (Ja mites se talvikuntoon 2014 -projekti...) :D

05/08/2013

Uusi ruokavalio!

Tänään pääsin vihdoin käymään ravintoterapeutilla! Oon vatsastani monivammainen ja apua on tullut etsittyä jo jokunen vuosi. Lähetteen jälkeekin sain odotella vielä kuukauden ravintoterapeutin kesäloman loppumista.

resepti

Seuraavat neljä viikkoa noudatan tiukasti FODMAP-ruokavaliota, joka tarkoittaa käytännössä mm. vehnän, ohran, rukiin, monien makeutusaineiden ja palkokasvien välttämistä. Neljän viikon jälkeen pääsen vähitellen lisäämään "kiellettyjä" asioita yksitellen ruokavalioon. Sitten toivottavasti saadaan selville, mitkä ruoka-aineet aiheuttaa mulle pahaa oloa ja kipua. :)

Resepti

Oon nyt tosi innoissani tästä. Pitkästä aikaa saan jotain konkreettisia ohjeita, jotka ovat auttaneet muita vastaavassa tilanteessa olleita. Kalliimmaksi tää tulee, kuin "normaali" ruoka. Kaupassakin meni tänään kolme kertaa niin pitkään, kun yleensä, kun luettiin jokaisen tuotteen tuoteselosteet ja vertailtiin muroja ja jauhoja. :D Tokihan kauppareissut nopeutuu, kun uudet tuotteet tulee tutuiksi.

Resepti

Jospa syöminen muuttuisi vähitellen mukavaksi asiaksi. :)

Mm. täältä löytyy suomeksi hyvä tietopaketti Fodmapista.

31/07/2013

Asunnon metsästys

Irtisanottiin meidän asunto tänään! Johan me vuos tässä asuttiinkin. Itsellekin tuli vähän puskista, koska sopivampaa asuntoa ollaan katottu jo pidemmän aikaa. Tällä hetkellä asutaan vielä kaupungin vuokra-asunnossa ja meininki on ollut juuri sitä, mitä odotettiinkin. Isännöitsijää ei saa kiinni, huolto ei toimi ja kylppäristä tuli huonompi remontin jälkeen.
Oikotieltä tai muualtakaan sivuilta ei löytynyt oikein sopivaa asuntoa. Kaveri löysi viime syksynä itselleen kämpän tori.fi:n kautta "halutaan vuokrata"-ilmoituksella. Itse en oikein uskonut, että tuolla tavalla voi löytää kämpän, mutta päätettiin nyt kuitenkin olla hurjia ja kokeilla.


Saatiinkin sitten nopeasti pari tarjousta, joista toisen hylkäsimme jo hinnan perusteella. Ilmoituksessa oli max. vuokra, jonka suostumme maksamaan ja tuo ylitti sen monella kympillä. Toiseen sovimme näytön seuraavalle viikolle.

Viikonloppuna oikotielle ilmestyi vuokra-asunto ihanalta paikalta ja sopivalla hinnalla. Siitä innostuneena soitin asuntoa tarjoavalle taholle heti maanantaina. Sanoivat, että kaikki asunnot menee nettihaun kautta ja pitäisi sellainen täyttää. Tuli fiilis, että siinä tais sit mennä mahikset siihen kämppään. Välittäjä kuitenkin otti mun nimen ylös. Täytin nettihakemuksen ja kuinka ollakkaan asuntotarjous oli sähköpostissa iltapäivällä! 


Käytiin tuo asunto katsastamassa eilen ja se oli melkein parempi kun uskalsin kuvitella! :) Pohja oli tosi toimiva ja kaikki oli siistiä. Parveke oli todella suuri ja sieltä on järvinäköala. :) Pesukonekin mahtuu hyvin kylppäriin. Sauna ehkä vie siellä turhaan tilaa, me kun ei olla mitään ahkeria saunojia. Talvella se kuitenkin on ihana, kun on ollut pitkällä lenkillä. Oikeestaan ainut miinus oli makuuhuoneen koko. Sängyn lisäksi sinne ei juuri muuta mahdu yöpöytää lukuunottamatta. Järkeiltiin tosin, että eihän sinne oikeesti mitään muuta tarvitsekaan mahtua...

Ei se oikeesti oo näin hieno. :)

Tänään käytiin katsomassa toinen kämppä, jonka näyttö oltiin sovittu viime viikolla. Heti sisälle astuessa tiedettiin, että ei oo hyvä. Toki siinä oli ihan mieletön näköala kaupungin yli ja järvelle, mutta asunto itsessään tuntui ahtaammalta ja epäkäytännöllisemmältä kuin eilinen. Keittiökin oli rempattu viimeksi joskus 80-luvun puolella ja siltä se näyttikin. Paljon miinuksia ja yksi plussa.

Päätös noiden asuntojen välillä olikin tosi helppo tehdä. Aamulla vähän kauhistutti irtisanominen, mutta nyt oon jo tosi innoissani! Halusin nyt jo ruveta pakkaamaan, mut ehkä alotan tavaroiden läpikäymisellä ja ylimääräisten kierrättämisellä.

24/07/2013

Wasting time

Jotenkin on nyt tullu keskityttyä muihin juttuihin kun tähän blogiin. Tällä kertaa syy ei edes ole Pinterest, vaan Tumblr, johon askartelin uuden blogin. Eikä uutta blogia ilman uutta ulkoasua... (Vaikka muokkasinkin ton ennätysajassa valmiiksi valmiista pohjasta.) Tähän kohtaan ehkä on syytä laittaa pieni varotus, että toi uus blogi on omistettu pelkästään fanitukselle. :)

Lomaa on jäljellä enää pari viikkoa. Oon koko kesän odottanut innolla koulun jatkumista, mut nyt ei oikein enää kiinnostais, kun oon tottunut tähän vapaa-ajan määrään. Ei sillä, et olisin käyttänyt sen mitenkään hyödyllisesti. Ainoot saavutukset tän kuun aikana on se, et opin tekemään hirssipuuron niin, ettei se kaipaa edes mustikkasoppaa kyytipojaks ja se, että sain kerättyä kävyt hääkoristeita varten. (En oo kyllä varma riittävätkö, pitää ehkä varmuuden vuoks hamstraa vielä vähän lisää...) Niin, ja oon mä niitä työhakemuksiakin lähetellyt, mutta ei hirveen yllättäen mistään ei oo kuulunut mitään.

Fiilikset tällä hetkellä

Hain muistaakseni neljä vuotta sitten Lamkin materiaalitekniikan koulutusohjelman tekstiili- ja vaatetustekniikan linjalle. Kokeisiin en mennyt, koska olin edellisenä iltana nykyisen kihlattuni tupareissa. (Ja kannatti ollakin.) Nyt toi koulutusohjelma taas osu silmään ja tuli semmonen fiilis, että sekin vois oikeesti kiinnostaa. On toi kultaseppoilu ihan mun juttu, mutta työllistyminen vähän mietityttää. En sitten tosta materiaalitekniikastakaan tiedä, että kuinka paljon sieltä valmistuneille on töitä tarjolla. (Jos joku tietää niin kertokaa ihmeessä!) Olishan se myös 4 vuotta lisää opiskelua ja mulla on jo puolet amk-opintotuistakin käytetty. En sit tiedä, jostain pitäis ehkä valmistuukin välillä... :D (Nimim. lukion jälkeen kolmas koulu menossa ilman valmistumisia.)



Tää elo on ollut jo pari vuotta pelkkää suunnan etsimistä, rupee vähitellen kyllästyttämään. Haluisin tietää mikä musta tulee isona.


16/07/2013

Vihkisormusprojekti

Nyt on palattu pitkältä mökkiviikonlopulta kotiin. Oli ihanaa käydä, varsinkin kun juhannus jäi niin lyhyeksi ja säät suosivat. Jälkeenpäin huomasin myös, etten ajatellut hääjuttuja ollenkaan! Ihana vähän ottaa etäisyyttä niistäkin ajatuksista. Nyt jaksaa taas uudella innolla. :)

Ennen mökkireissua käytiin Papajassa juttelemassa vihkisormusten teettämisestä. Palvelu oli todella hyvää ja Anneli sai heti kiinni siitä mitä haetaan. Meidän suunnitelmat tosin olivat jo aikalailla valmiita, eli tiedettiin mitä halutaan. Mun ihan alkuperäinen suunnitelma kaksikivisestä vihkistä muuttui yksikiviseksi, niinkuin tässä postauksessa mietinkin. 


Saatiin tarjous, joka tosin ylittää meidän budjetin reippaasti. Ollaan silti tosi hyvällä fiiliksellä ja tyytyväisiä, koska kivivalinnoilla saadaan hilattua hintaa paljon alemmaksi. Käynnin jälkeen Anneli lähetti vielä samana päivänä maililla muutaman hahmotelman miehen sormuksesta eri leveyksillä ja tietoa saatavilla olevista timanteista.

Niin hyvä fiilis, oon tosi innoissani tästä sormusprojektista! :)

06/07/2013

Edistystä tangon kanssa

Tankoilussa mun suurimmat onnistumiset on tosi usein tulleet vahingossa. Kaverin kanssa treenaillessa oon näyttäny, että "täst vois mennää sillee tällee OHO MÄ MENIN!". Ensimmäinen ilmainvertti ja kääntö etureisi-polvitaive -pidosta supermieheen onnistu näin. Mun kehittyminen on ollut aika hidasta ja tasaista, mulle sopivaa vauhtia. Olisin varmasti paljon parempi, kun en olis ollut niin laiska kotitreenaajana.

Eilen ei ollut kaveria ja oikeestaan ajattelin vaan nopeesti oottaa inverted D:n videolle, kun oon sitä vasta ruvennu harjottelemaan. Tuntemattomasta syystä päästin D:stä jalat irti. Seillä sitten killuin muutaman sekunnin ensimmäisessä ja haparoivassa ayshassa! Innostuksesta huolimatta pääsin turvallisesti alas tangolta ja mietin et aivan mieletön tuuri kun sain sen videolle.


Videon katsomisen jälkeen tietenkin uutta yritystä, vaan eihän se mennyt kun olin liian innoissani. :D Päätin rauhottua vähän aikaa ja koitin sit uudestaan ihan ajatuksen kanssa. Jotain loksahti päässä paikoilleen ja aysha tuntu tukevalta sen hetken kun siellä olin. Yllätykseks olin jopa muistanu ojentaa nilkat (ne on oikeesti ojennettu tossa kuvassa, mulla vaan on tönkkönilkat). :)


Ihanaa saada onnistuminen kesälläkin, kun ohjattuja tunteja ei ole. Vähän kyllä pelkäsin, etten jaksa treenata ollenkaan yksin. Vasta alkuviikosta otinki itteeni niskasta kiinni, mut enpä muistanut tangon lyhyyttä ja katon mataluutta. Ei ollu kivaa potkia lamppua ja treeni jäikin tosi lyhyeksi. Ehkä kotona pitäis keskittyä vaan otan-nopeesti-videolle -sessioihin. :)

Hyvä ja vähän epäuskonen fiilis, tästä on hyvä jatkaa.

02/07/2013

Vihkisormus pohdintaa

Sormusasiat on olleet vähän aikaa taka-alalla, mutta eilen Lapponian mallistoa ihan toisessa tarkoituksessa selatessani löysin Björn Weckströmin suunnitteleman yhden kiven Timanttikihlan. Kyllä mulle tuommonenkin vihkiksi sopisi, mutta hintaa on vähän turhan paljon. Kivikin on pienempi (0,04ct), kun mitä mulla kihlassa on (5x0,05ct). Mutta tosiaan, ei toi yhden kiven sormus kyllä pahalta näytä. (Ja tulishan se halvemmaksikin teetettynä.) Pitää ehkä käydä koittamassa ja miettiä sitten suunnitelman muutosta...


Tänään selvisi vihdoin sekin, että kirkon edessä SAA heitellä riisiä! Mahdottoman hyvä uutinen, koska en mä mitään muuta olis halunnutkaan. :) 

01/07/2013

Tumblr

Pitkään vastustelin, mutta niinhän siinä kävi, että nyt mullakin on tumblr-blogi. En tiedä onko moiselle mitään oikeaa tarvetta, ainakin koneella tulee oltua muutenkin aivan riittävästi. Sinne varmaan tulee päiviteltyä lyhyitä jutuja, joita en tänne kirjottele. Vähän vaatii opettelua, mut eiköhän tää tästä. :D Seurattavia mulla ei ole vielä paljoakaan, joten vinkatkaa omistanne ja muista seuraamisen arvoisista blogeista! :)

Täällä voi käydä kurkkimassa mua, vaikka homma onkin vasta alkutekijöissä. :)

LIL BUB
Kuva liittyy aiheeseen, koska löysin sen tumblrista. :)

28/06/2013

Korut - mitä on tullut tehtyä?

Koruista ja opiskelusta on ollut puhetta, mutta oikeasti ei oo tullut kerrottua, mitä oon oikein tehnyt. Ensimmäinen opiskeluvuosi takana ja jonkin verran valmistakin sain aikaiseksi. :) Joistain töistä en löytänyt kunnollisia kuvia, joten muutama työ puuttu välistä. Kuvat on kronologisessa järjestyksessä, eli paperiveitsestä aloitettiin. Pidemmittä puheitta, asiaan:

Paperiveitsi, hopea 295

Riipus, hopea 925

Medaljonki, hopea 925

Manttelisormus vaihdettavalla koristeella, hopea 925

Manttelisormus on sisältä ontto ja se on matattu. Päällä olevassa laatassa on tappi ja kierteet ja laatan alla reikä vastakierteineen. Tämä oli ensimmäinen työ, jota en lunastanut itselleni.
Alhaalla sormus, joka on niitattu kasaan. Olen lopputulokseen tosi tyytyväinen, mutta käyttöä ei ole ollut sormuksen massiivisuuden takia.

Sormus, kataja ja hopea 925

Virallinen kihlani oli pari viikkoa korjauksessa, joten pyöräytin hopeasta varakihlan. :)


Varakihla, hopea 925

Rannekoru, hopea 925

Rivisormus, zirconia ja hopea 925

Viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä kruunuistukka sormus. Tähän oon aivan mielettömän tyytyväinen, opettajaltakin sain tosi hyvää palautetta. Kaunistus. :)

Kruunuistukkasormus, 8mm zirconia ja hopea

Kruunuistukkasormus, 8mm zirconia ja hopea

Koulu jatkuu taas elokuussa ja mulla on jo parikin omaa projektia mielessä... :)

22/06/2013

Juhannuspostaus

Mökkijuhannus jäi vähän tyngäksi, kun tultiin jo tänään kotiin koiran selkäkivun takia. Onneksi selkä ei ole kovin kipeä, on pärjännyt ilman särkylääkettä. Oli kuitenkin kiva olla edes yks yö saaressa ja näillä näkymin ehditään tänä kesänä toistamiseenkin sinne. :)

Päivittelin kuvat edelliseen postaukseen, käyn juhannuskuvat läpi myöhemmin.
Blogia voi muuten seurata myös Bloglovinin puolella. :)

20/06/2013

Juhannukseen valmistautumista + allegra selätetty!

Eilen oli kunnon pööpöilypäivä, kun yritin saada pakattua juhannusta varten. Kamalaa, että oon ollu mökillä viime aikoina niin vähän, etten tiedä automaattisesti mitä tarvitsen mukaan. Samalla sain katottua aika hyvän kasan vaatteita kirpparille. Oudosti niitä käyttämättömiä vaatteita vaan kertyy, vaikka nykyään ostan vaan sellasta jota oikeasti tarvitsen ja joka miellyttää.

Kesän viimenen tankotuntikin oli eilen. Oikeestaan tuli kertailtua vaan edellisen kerran juttuja. Jadeyritelmät ei onnistunu yhtään, kun iho oli liian kuiva, eikä reidessä ollu pitoa nimekskään. Ei sillä, että se pidollakaan onnistuis mitenkään nätisti. :D Allegra menikin sit paljon paremmin! Tein sen kyl ekan kerran joskus 2 vuotta sitten, mutta kummasti sekin oli kadonnut. Edellisellä kerralla oli ongelmana yläjalan suoristaminen, mut nyt sain senkin, kun käänsin yläkäden kuppiotteesta toisin päin. :) Sain allegran viel suljettuakin, ja silti yläjalka pysy suorana.
Toissapäivänä tein semmosen pepputreenin, et pyöräily oli melkein mahdotonta. Ei se kipee pylly tunnillakaan ainakaan auttanut. :D

Jade
Allegra
Nyt istuskelen junassa Helsinkiin päin. Kaikenmoista olis tarkotus saada tehtyy tänään ja huomenna on sit lähtö mökille. :) Tää puhelimella kirjottaminen bloggerin selainversiossa on kyl jotain, mitä en viittis kovin usein tehdä. En ees kirjottaessani nää tekstiä, joten antakaa typot anteeks. :) Lisäilen kuviakin sitten jälkeenpäin, kun ei täst tuu mitään. :D

Hyvää juhannusta!